Koreografien haastattelut

Julkaisemme tällä sivulla festivaalin tämän vuoden koreografien haastatteluita.
 
Jouni Järvenpää
Alpo Aaltokoski
Susanna Leinonen
Satu Rinnetmäki
Maria Autio, Mia Jaatinen & Minna Karttunen
Kati Kallio
 
 

Jouni Järvenpää

kuva: Leena Kelloniemi

SKARABEE perjantaina 25.5. klo 20 Hällä-näyttämöllä
 
Absurdi ja viihdyttävä teos kaikille, jotka haluavat hetken hengähdystauon arjen tällaisuudesta

Skarabeessa tanssitaiteilija Jouni Järvenpää tanssii peräti 1740 säilykepurkin päällä. Idea sai alkunsa, kun seitsemän vuotta sitten hän sai esityksen lavastajalta Timo O. Nenoselta tupaantuliaislahjaksi säilyketölkin, josta oli poistettu etiketti. Hän ei koskaan avannut sitä, vaan antoi myöhemmin saman tölkin tuparilahjana eteenpäin.

Skarabeen syntyyn vaikutti myös vahvana sitkeä mielikuva kodista erämaana ja siihen liittyvä ajatus etäisyyksien vaihtelevuudesta. ”Skarabeessa seuraan yhtä linjaa, kuljen yhtä polkua ja jokaisen välietapin arvaamattomuudella tai yllätyksellisyydellä koitan pitää etenemisen jännitteisenä”, Järvenpää kertoo soolostaan Skarabee.


Alpo Aaltokoski

kuva: Tanja Ahola

ALI & ALPO tiistaina 22.5. klo 19 Hällä-näyttämöllä
 
Koskettava teos kahden kulttuurin kohtaamisesta

Ali & Alpo on irakilaisen ud-luuttutaituri Ali Alawadin ja tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken yhteisteos. He tapasivat vuonna 2016, kun Ali Alawad oli esiintymässä Aaltokosken 30-vuotistaiteilijajuhlassa Aleksanterin teatterissa. Silloin Alawad näki ensimmäisen kerran nykytanssia. Aaltokoski ja Alawad päättivät lähteä kokeilemaan, mitä syntyy, kun suomalainen nykytanssi kohtaa irakilaisen perinnemusiikin.

Alun perin teoksen Ali & Alpo tarkoitus oli keskittyä pohtimaan arabialaisen ja länsimaisen taiteen ja kulttuurin yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Aaltokoski kuvailee heidän yhteistyötään luontevaksi ja kertoo, että koreografiassa huomioitiin vahvasti Alawadin laulamien laulujen lyriikat. Keväällä 2017 kaikki kuitenkin muuttui, kun Alawad pakeni Suomesta pakkopalautuksen uhatessa. Aaltokoski koki tilanteen erittäin ahdistavaksi, varsinkin koska Alawad todella oli turvapaikan tarpeessa. Aaltokoski ei ota teoksissaan kantaa poliittisiin kysymyksiin, mutta kun toinen taiteilijoista joutuu lähtemään maasta kesken prosessin, teoksesta tulee pakostakin kantaaottava.

Aaltokosken mukaan ihmiset hakevat lohtua taiteesta, tanssista ja musiikista. Niin ovat tehneet myös monet irakilaiset, jotka ovat tulleet katsomaan teosta Ali & Alpo.  ”Kotimaa on suuri osa ihmisen omaa identiteettiä, vaikka se häneltä vietäisiin, tanssia ja musiikkia ei voi kukaan viedä”, Aaltokoski sanoo.  Hänen mielestään näiden ihmisten läsnäolo esityksessä on ollut jotain uskomatonta. He ovat tunteneet laulut ja laulaneet mukana. Se on kuin kokonaan uuden teoksen synty. Esityksen jälkeiset yleisökeskustelut ovat olleet erittäin tunteikkaita. Ihmiset ovat epätietoisia omasta kohtalostaan, haluavat jakaa tunteitaan ja lohduttaa toisiaan. Myös suomalaiset katsojat ovat kokeneet tilanteen erittäin ahdistavaksi ja ovat halunneet purkaa tuota ahdistusta.

Teoksissaan Aaltokoski tutkii mieluiten ihmisten välisiä suhteita ja ihmisen suhdetta ympäristöön ja luontoon. Häntä kiinnostaa enemmän asioiden syy, miksi ne tapahtuvat, kuin niiden seuraukset. ”Tanssi on liian hidas reagoimaan seurauksiin”, hän sanoo. Tällä hetkellä hän tekee Tanssiteatteri MD:n tanssijoille teosta Sisaret, joka käsittelee myös samankaltaisia teemoja, toisen kanssa olemista ja yhdessä kulkemista. 

Susanna Leinonen

Dreams of Replay lauantaina 26.5. klo 19 Hällä-näyttämöllä
 
haastattelu tulossa
 

Satu Rinnetmäki

kuva: Noomi Ljungdell

Impulsion sunnuntaina 27.5. klo 17 Hällä-näyttämöllä
 
Tanssijan ja soolorumpalin esitys täynnä impulsseja
 
Impulsion on tanssija-koreografi Satu Rinnetmäen ja muusikko Mika Kallion yhteistyön tulos. Esityksessä on kyse impulsseista. ”Joinain hetkinä Mikan tuottama musiikki on lähtökohtana liikkeideni syntyyn, joinain hetkinä seuraan enemmän omia sisäisiä tai ulkoisia impulssejani ja äänimaailma tukee tätä tutkimustani taustalla ja joinain hetkinä nämä impulssit tapahtuvat lomittain. Mika toimii äänen kanssa samoin. Välillä esityksessä voi nähdä kaksi individuaalia impulssia, jotka katsoja näkee yhdessä, välillä Mika saa impulsseja liikkeestäni, välillä minä saan musiikista.” Näin kuvailee esitystä Satu Rinnetmäki. 

Impulsion nähdään lavalla erilaisena joka esityskerralla. Rinnetmäki ja Kallio eivät ole valmiiksi sopineet, miten esitys alkaa tai päättyy. Rinnetmäki ei ole luonut minkäänlaista dramaturgista kaarta koreografialle, eikä Kallio musiikille. Esityksen muoto selviää vasta lavalla. Siihen vaikuttaa paljolti taiteilijoiden sen hetkinen fiilis ja vuorovaikutus.

Satu Rinnetmäki ja Mika Kallio tapasivat Koko Jazz&Dance -iltamassa syksyllä 2015, missä molemmat olivat esiintymässä. Kallio jäi katsomaan Rinnetmäen improsetin ja inspiroitui siitä. Hänelle tuli sellainen olo, että hän haluaisi soittaa samalla, kun Rinnetmäki tanssii. Kallio oli jo aikaisemmin pohtinut tekevänsä yhteistyötä seuraavaksi tanssijan kanssa ja nyt siihen avautui hieno tilaisuus. He aloittivat treenaamisen yhdessä seuraavana keväänä ja ensimmäisten treenien jälkeen olivatkin jo sopineet ensimmäisen keikan Hietsu is Happening -tapahtumaan 17.5.2016.

Rinnetmäki on iloinen siitä, kuinka hyvin hänen ja Kallion vuorovaikutus toimii ja kertoo, kuinka heidän yhteytensä vain paranee ja voimistuu harjoitus harjoitukselta ja esitys esitykseltä. Tähän vaikuttaa paljon se, että heillä on samat mielenkiinnonkohteet koskien esityksen muotoa. ”Olemme molemmat kiinnostuneita juuri hetkessä tapahtuvasta ainutlaatuisesta esityksestä emmekä ennalta suunnitellusta rajatusta kompositiosta”, hän sanoo.

Maria Autio, Mia Jaatinen & Minna Karttunen

kuvat: Antti Ahokoivu, Kristiina Hemminki ja Hanna Råst

GIRL GIRL GIRL torstaina 24.5. klo 19 Hällä-näyttämöllä

Kolmen naisesiintyjän teos kertoo heidän omista kokemuksistaan tanssin maailmassa

Mistä idea teokseen lähti?

Valmistuimme Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maistereiksi keväällä 2015. Vuosi valmistumisen jälkeen vapautta hengitellen tuli tarve aktivoitua. Meitä yhdisti halu tehdä fyysinen ja omia esiintyjäntaitojamme monipuolisesti haastava teos. Parin vuoden aikana valmistumisesta tuntui, että tanssitaiteen kentällä oli paljon kysyntää miestanssijoille ja moni teos tuntui koostuvan miestyöryhmästä. Meitä kiinnosti nostaa esiin se, miten naiskehokin voi olla fysiikaltaan dynaaminen ja taitava, mutta emme halunneet esittää asiaa paatoksen tai uhriutuvan marttyyrimaisin keinoin. Taivoitteenamme oli myös etsiä mielekkäitä työtapoja yhdessä. Halusimme työskentelymme olevan avointa ja läpinäkyvää.  Sovimme, että kaiken voi sanoa ääneen ja kaikelle sanotaan ensin kyllä. Uskomme, että teosprosessin avoin ja vilpitön ilmapiiri näkyy myös lopputuloksessa ja saa yleisön avautumaan ja tempaantumaan mukaamme.

Kenelle teos on suunnattu ja mitä haluaisitte viestiä ihmisille sen avulla?

Saamamme palautteen mukaan teos on puhutellut hyvin erilaisia ihmisiä. Koemmekin, että kohdeyleisömme on hyvin laaja, eikä teos pyri sulkemaan ketään ulkopuolelle. Vaikka näyttämöasetelma onkin perinteinen, olemme kokeneet pystyvämme saamaan yhteyden yleisöön. Teoksen tavoitteena ei ole ollut alleviivata tai väittää vahvasti, vaan antaa tilaa tulkinnalle. Se on mahdollistanut yleisön hypätä mukaan tutkailemaan aihioita kanssamme. Pyrimme kohtaamaan yleisön vilpittömästi ja rikkomaan toiminnallamme esiintymistilanteen pyhyyden tuntua tai kohottuneisuutta. Haluamme keskittää  huomiota pois esiintyjän egosta ja kiinnittää katsojan huomion toimintaan ja teoksen maailmaan kysyvällä otteella. Toiminnallamme pyrimme tyttöyden negatiivisen konnotaation muuntamiseen positiivisemmaksi ja voimaannuttavaksi alisteisten mielleyhtymien sijaan.

Tanssitte ja teette koreografiaa kolmen naisen voimin, millaista se on verrattuna yksin työskentelemiseen? Onko teillä kaikilla jokin oma "rooli" ryhmässä?

Yhteistyö tässä ryhmässä on ollut voimaannuttava kokemus. Yksin työskennellessä jää helpommin jumiin omiin ajatuksiinsa. Tässä prosessissa työtä on rikastuttanut se, että kuulee eri puolia ja näkökulmia, jotka tuottavat lisää hyvää pohdintaa ja ajatusryöppyjä. On ollut myös ihana haaveilla ja luoda utopioita yhdessä. Koska liikemateriaali ja aihe kumpuavat kunkin esiintyjän kokemuksista ja historiasta, tuntuisi epäsuotuisalta, että yksi ihminen tekisi päätöksiä muiden puolesta. Olemme työskennelleet kollektiivisesti toimien aina sen mukaan, kenellä sattuu olemaan inspiraatiota ja ideoita minäkin päivänä. Jokainen on ollut vuorollaan aktiivisempi ja tuonut panoksensa teokseen. Kaikkien ideoita on kokeiltu ja lopulliset päätökset on tehty yhdessä. Myös äänisuunnittelijallamme muusikko Ben Rogersilla on ollut tärkeä rooli teosprosessissa. Hän on tukenut meidän toimintaamme ulkopuolisen silmän roolissa sekä vastannut haaveisiimme teoksen äänimaailmasta monivaikutteisella musiikillaan.

 

Kati Kallio

LOIKKA ON TOUR - kotimaisten tanssielokuvien näytös Arthouse Cinema Niagarassa keskiviikkona 23.5. klo 18.30
 
Tanssielokuva osana nykytanssin maailmaa

”Tanssielokuva on elokuvakerronnan ja koreografian yhdistämistä. Se on itsenäinen taideteos, jonka lähtökohtana on voinut olla lavateos, mutta elokuvallisen ilmaisun myötä se on saanut uuden muodon”, kertoo Loikka-tanssielokuvafestivaalin taiteellinen johtaja Kati Kallio. Tanssielokuva ei siis tarkoita teoksen taltiointia eli live-esityksen kuvaamista. Tanssielokuvia tehdään Suomessa vuodessa noin 30-40 ja uusia tekijöitä tulee joka vuosi lisää. Nämä kaikki ovat olleet lyhytelokuvia, mutta niiden genre vaihtelee laidasta laitaan. Myös tanssielokuvafestivaalien määrä maailmalla on kasvanut. Tanssielokuvilla menee siis tällä hetkellä melko hyvin.
 
Nimenomaan nykytanssi on löytänyt elokuvamedian omakseen. Suurin osa Loikka-festivaalillekin hakevista tanssielokuvista sisältää nykytanssia. Kati Kallio miettii, että tanssielokuva voi olla ensimmäinen helppo askel kohti vaikeastikin lähestyttävänä pidetyn nykytanssin maailmaa ja hän tietää, että monet ovatkin löytäneet tiensä nykytanssin katsomoihin juuri Loikka-festivaalilla käynnin jälkeen. Live-teoksen seuraaminen ja elokuvan katsominen poikkeavat monilla tavoilla toisistaan. Kallio sanoo, että live-esityksessä katsoja saa itse päättää, mitä lavalla tapahtuvaa haluaa seurata, kun taas elokuvassa valinta on tehty katsojan puolesta.

Kallio kertoo, että tanssielokuva tarjoaa myös tanssin tekijöille merkittävän tavan levittää taidettaan, lyhytelokuvat leviävät helposti kansainvälisesti ja saavuttavat kustannustehokkaasti katsojia. Tanssielokuva on hieno mahdollisuus esitellä omaa tuotantoaan. Globaalin ja laajan yleisön mahdollistaa non-verbaali ilmaisu ja se, ettei tanssielokuva ole sidottu mihinkään tiettyyn kieleen.

Tänä vuonna Loikka-tanssielokuvafestivaali tuo Tanssivirtaa-festivaalille kuusi uutta kotimaista tanssielokuvaa palkituilta ja uusilta tekijöiltä. TIME SUBJECTIVES IN OBJECTIVE TIME, SOUNDS OF GREY, PRANA, SÄRÖ, I WISH I WAS A MAN ja SOME WAYS TO GET RID OF A BODY nähdään Arthouse Cinema Niagarassa keskiviikkona 23.5. klo 18.30.
 
 
 
Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali
Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25
33200 Tampere

Tilaa uutiskirje.