Tanssivirtaa-festivaalin 13 ensimmäistä vuotta
Vuonna 1997 kännistyneen Tanssivirtaa-festivaalin tavoitteena on: tuottaa Tampereelle sellaisia nykytanssi-teoksia, joita Pirkanmaalla ei muuten nähtäisi, lisätä freelancekentän työllisyyttä tarjoamalla teoksille yksi pääkaupunkiseudun ulkopuolinen kiertue-etappi ja lisäesityskerta, edistää tanssikentän sisäistä vuorovaikutusta ja ideoiden vaihtoa eri toimijoiden kesken, saada aikaan esitysvaihtoja muiden VOS-tanssiteattereiden kanssa sekä toteuttaa yleisötyötä lisäämällä nykytanssin tuntemusta sen kaikessa moninaisuudessa. Festivaalin tavoitteena on olla pienimuotoinen, mutta korkeatasoinen sekä tanssiteoksiin keskittyvä. Festivaali on kuulunut Finland Festivals -ketjuun vuodesta 2008.
TAUSTAA
OHJELMISTOT 1997-2011
Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaali 1997-2010
Toteutus
Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali käynnistyi ilman määrärahoja vuonna 1997 Anniina Kumpuniemen ideasta ja toimesta. Seuraavina vuosina Tanssiteatteri Mobita/Dansco käytännössä luopui yhdestä ensi-illasta tuottaakseen festivaalin joka kevät. Vuodesta 2002 asti festivaali on järjestetty ainoastaan kohdeavustusten turvin. MD:n oma panos festivaaliin on taiteellinen suunnittelu, tekniikan ja toimisto-henkilökunnan työ sekä festivaalin peruskalusto ja tilat.
Linjaus
Festivaalin ohjelmistossa on aikuisyleisölle suunnattuja nykytanssiteoksia pääasiassa kotimaisen freelancekentän toteuttamina sekä ansioituneilta että uraansa aloittelevilta tekijöiltä. Ulkomaisia teoksia on ohjelmistossa nähty silloin, kun tekijällä on ollut jokin kontakti suomalaiseen nykytanssiin tai teos on valmistettu kotimaassa toimiville tanssijoille. Festivaalin ohjelmistolinjaus on alusta asti pysynyt samana. Vuodesta 2004 ohjelmistossa on nähty myös tanssivideoita.
Taiteellinen suunnittelu
Taiteellisena suunnitteluryhmänä toimii Tanssiteatteri MD:n kuukausipalkkainen tanssijakunta. Vuodesta toiseen kokoonpanoltaan vaihdelleessa suunnittelutyöryhmässä ovat olleet Anniina Kumpuniemi (työryhmän pj) ja Mari Rosendahl sekä Suvi Eloranta, Mikko Heino, Mira Helenius, Maija Hoisko, Elina Jakowleva, Jari Karttunen, Sampo Kerola, Laura Mäkelä, Ville Oinonen, Samuli Roininen, Hanna Rosendahl ja Kalle Suominen.
Tekijät
Tanssivirtaa-festivaalin ytimessä on tekijöiden ja teosten esittely. Festivaalilla on nähty vuosien varrella MD:n oman ohjelmiston lisäksi yhteensä 87 vierailevaa teosta. Teosten koreografeja ovat olleet mm.: Alpo Aaltokoski, Hanna Brotherus, Helena Franzén, Sami Henrik Haapala, Joona Halonen, Martin Heslop ja Minna Tuovinen, Kati Kallio, Jyrki Karttunen, Petri Kekoni, Sanna Kekäläinen, Reijo Kela, Simo Kellokumpu, Sampo Kerola, Tommi Kitti, Jenni Kivelä, Jaana Klevering, Carl Knif, Harri Kuorelahti, Marjo Kuusela, Teemu Kyytinen, Susanna Leinonen, Pia Lindy, Katarina McAlester, Kirsi Monni, Wojciech Mochniej ja Melissa Monteros, Eeva Muilu, Sanna Myllylahti, Vera Nevanlinna, Mammu Rankanen, Mikko Orpana, Hanna Pajala, Liisa Pentti, William Petit, Hanna Pihko, Elina Pirinen, Arja Raatikainen, Tuomo Railo, Hanna Rosendahl, Mari Rosendahl, Tero Saarinen, Kirsi Saastamoinen, Virva Talonen, Ari Tenhula, Arja Tiili, Anna Torkkel, TRAVA: Heini Nukari ja Anna Jankowska, Jouko Valkama sekä Pirjo Yli-Maunula.
Paneelikeskustelut ja seminaarit
Festivaalin yhteydessä on järjestetty lisäksi paneelikeskusteluja ja seminaareja. Vuosina 1998-2004 teemoja ovat olleet Tanssi ja teatteri – liikkeen ja sanan yhteydet ja ristiriidat (järj. PADAM ry 1998), Musiikki ja liike (yhteistyössä Tampere Biennalen kanssa 2000), Nykytanssin muuttuvat muodot (2001), Nykytanssi Nyt! –nuorten koreografien lähtökohtia (2003) ja Kriitikkonäkökulma nykytanssiin (2004). Lisäksi Sisä-Suomen tanssin aluekeskus on vuodesta 2005 alkaen järjestänyt Jälkilöyly-otsikolla yleisökeskusteluja esitysten jälkeen sekä paneelikeskustelut Suomalaiset nykytanssifestivaali (2010), Tanssin ja videon dialogi (2007) ja Tanssijan tie (2006).
Esityspaikat
Esityspaikkoina ovat toimineet pääasiassa Tanssiteatteri MD:n kotinäyttämöt Tanssi-Frenckell (1997-2001) ja vuodesta 2003 Hällä-näyttämö. Joinakin vuosina estradeina ovat olleet myös Demoteatteri, Eino Salmelaisen näyttämö (nyk.Vanha päänäyttämö), Keskustori, Tampere-talon studio, Teatteri Telakka, Teatteri-Monttu, Tullikamarin Pakkahuone ja Vanhan kirjastotalon puisto. Lisäksi vuosina 2007-08 MD tuotti pääohjelmiston rinnalle tanssitaiteen läänintaiteilijan edellisenä vuonna lanseeraaman Tanssi virtaa kapakkaan –oheisohjelmiston yhteistyössä viiden ravintolan kanssa. Oheisohjelmistosta kasvoi vuonna 2009 Festivaalin ohjelmallinen Päätösklubi yhteistyössä Tullikamarin Klubin kanssa.
Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilija
Vuonna 2010 valittiin ensimmäisen kerran Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilija, jolta tilattiin kaupunkitilaesitys. Historian ensimmäinen Tanssivirtaa Tanssitaiteilija oli koreografi ja muusikko Elina Pirinen. Vuoden 2011 Tanssivirtaa Tanssitaiteilija on Virva Talonen.
Tanssioppaat erikoiskutsuvieraille
Vuodesta 2009 festivaalille on kutsuttu nykytanssin ensikatsojia erikoiskutsuvieraiksi, jotka saavat Tampereen konservatorion tanssin ammattiopiskelijoiden luotsaamana henkilökohtaisesti opastetun esitysillan. Ilta alkaa alustuksella koreografin taustasta ja teoksen tavoitteista ja päättyy esityksen jälkeen kokemuksen purkamiseen Jälkilöyly-keskustelutilaisuuteen osallistumalla.
Talkootyövoima
Festivaalille on lähes vuosittain tarjoutunut talkootyövoimaksi tekniikkaan Teatterikorkeakoulun VÄSin opiskelijoita ja TTVO:n opiskelijoita sekä yleisölämpiön puolelle ja tarvittaessa myös esityksiin tanssin ystäviä, harrastajia ja opiskelijoita. Vuodesta 2008 festivaalin talkoolaisina ovat olleet lisäksi Tampereen konservatorion tanssin ammattiopiskelijat.
Tavoitteiden täyttyminen
Vuodesta toiseen festivaalille asetetut taiteelliset ja taloudelliset tavoitteet ovat täyttyneet erinomaisesti. Festivaalin näkyvyys on vaihdellut vuodesta toiseen saadusta rahoituksesta ja kulloisistakin yhteistyökumppaneista sekä muista ajankohdan tapahtumista riippuen. Vuonna 2004 Pilvi Kuitu neuvotteli sponsorisopimuksen festivaalin käsiohjelmaan Mainostoimisto Adsekin kanssa. Muita sponsoreita festivaalilla ei ole vielä ollut. Opetusministeriön avustamien valtakunnallisten kulttuuritapahtumien joukkoon pääsy vuonna 2004 vakiinnutti festivaalin aseman ja toi sille perusrahoituksen.
Festivaalin tukijat
Vuosina 1998-2010 festivaalin järjestämistä ovat tukeneet Pirkanmaan taidetoimikunta, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto. Opetusministeriön valtakunnallisten kulttuuritapahtumien avustusta festivaali on saanut vuodesta 2004, ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskus on tukenut festivaalin esitysostoja vuodesta 2005 alkaen.
Yhteistyö Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen kanssa
Vuonna 2005 Pirkanmaan Tanssin Keskus ry aloitti esitysten jälkeen aluekeskuksen koordinaattorin Piia Kulinin vetämät Jälkilöyly-keskustelutilaisuudet neljänä esityspäivänä tiistaista perjantaihin. PTK ry järjesti lisäksi festivaalin aikana kolme Tanssitaiteilijan muotokuva –sarjan taiteilijaesittelyä: Elwa Molinin, Taru Arhon ja Ruth Matson esittelyt. Tampereella järjestettiin myös tanssin aluekeskusverkoston tapaaminen perjantaina 22.4. Lisäksi Suomen tanssitaiteilijain liitto ja Tanssin tiedotuskeskus ry järjestivät festivaalin viikonloppuun ajoittuneen tanssin tekijöille suunnatun tiedotuskurssin yhteistyössä aluekeskuksen kanssa 23.-24.4.
Vuonna 2006 järjestettiin edellisvuoden tapaan aluekeskuksen koordinaattorin Piia Kulinin vetämät Jälkilöyly-keskustelutilaisuudet tiistaista perjantaihin. Lisäksi PTK ry järjesti festivaalilla avatun Ruth Matso – tamperelaisen taidetanssin Grand Old Lady –näyttelyn Vanhan kirjastotalon Emil Salissa 20.-30.4. sekä Tanssijan tie –paneelikeskustelun lauantaina Pääkirjasto Metsossa. Tanssin aluekeskusverkosto kokoontui jälleen Tampereella torstaina 20.4. Lisäksi Tanssitaiteen läänintaiteilija Jukka Virtala järjesti Tanssi Virtaa Kapakkaan -rinnakkaisfestivaalin, joka vei lyhyitä tanssiesityksiä erilaisiin ravintoloihin tiistaista perjantaihin ja neuvotteli PEKin kanssa tanssielokuvien ohjelmiston Niagaraan 23.-30.4.
Vuonna 2007 Jälkilöyly-keskustelutilaisuudet järjestettiin tiistaista lauantaihin. Lisäksi aluekeskus järjesti Tanssin ja videon –dialogi –paneelikeskustelun 15.4. ja aluekeskusverkosto kokoontui Tampereella perjantaina 20.4.
Vuodesta 2008 Jälkilöyly on järjestetty jokaisen esityksen jälkeen.
Finland Festivalsin jäseneksi
Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali hyväksyttiin Finland Festivals -ketjun jäseneksi 1.1.2008 alkaen. Jäsenyyden myötä festivaalin valtakunnallinen ja kansainvälinen näkyvyys moninkertaistuu ketjun tarjoaman yhteistyön ja markkinointikanavien kautta.
Merkitys
Tanssivirtaa-festivaali on vakiinnuttanut asemansa ainakin tanssintekijöiden näkökulmasta yhtenä tärkeimmistä kotimaiselle nykytanssille omistautuneista näkymisen areenoista Pyhäjärven Täydenkuun tanssit ja Tanssia tyrkyllä –festivaalien rinnalla. Paikallisella tasolla festivaali on kaupungin ainoa säännöllisesti järjestettävä ammattimaisen nykytanssin festivaali ja monille kaupunkilaisille ainutlaatuinen ikkuna uusimpiin nykytanssin virtauksiin ja nuorten tekijöiden taiteeseen. Tanssivirtaa-festivaali tuo festivaalikaupunki Tampereen tapahtumakartalle aikalaistanssitaiteen kirkkaasti linjatulla ohjelmistolla.
|