TANSSIVIRTAA TANSSITAITEILIJA 2010
Ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa suunnitteluryhmä on valinnut tanssitaiteilijan, jonka työtä haluamme tuoda esille. Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilija 2010 on monipuolisesti lahjakas tanssintekijä ja muusikko ELINA PIRINEN. Elina Pirinen on valloittavan herkkä, hauskasti räväkkä ja vahvasti intohimoinen esiintyjä sekä puhutteleva koreografi, jonka teokset eivät jätä katsojaa koskaan ulkopuoliseksi. Konkreettisesti osallistamatta hänen teoksensa onnistuvat hiipimään lähelle katsojaa ja herättämään omakohtaisiin kokemuksiin. Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilijalta on tilattu kaupunkitilaesitys, jonka voi nähdä jokaisena festivaalipäivänä. Pirinen on suunnitellut Hämeenkadun varsia kulkevan performanssin, suunnitellun koreografian ja improvisaation välimaastossa liikkuvan esityksen Seurue, joka innostaa nauttimaan nykytanssin katsomisesta. Elina Pirinen & SEURUE hengailee Hämeenkadun varsilla kaksi tuntia jokaisena festivaalin päivänä. Elina Pirinen valmistui Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi
2008. Tanssijan, koreografin ja nykyteatterin opintojen lisäksi hänellä on
takanaan laaja-alainen musiikkikoulutus (viulu, klassinen ja poplaulu ja
piano). SEURUE on tanssija-koreografi Elina Pirisen vauhdikas, kekseliäs, humoristinen, äänellinen, kömpelö, sensitiivinen ja puhutteleva kaupunkitanssiteos. Sen synnyttää Tampereen keskustassa hengaileva kuuden hengen seurue, joka on niin mielenkiintoinen, että sitä on pakko tuijottaa. Hämeenkadun päästä päähän kaupoissa, kuppiloissa ja virastoissa liikkuva tanssiteos katsoo kaupunkia ja ihmisenä olemista siellä. Seurue tuo nykytanssin moniulotteisuutta lähelle ihmistä soluttautumalla tanssilla ja äänellä ihmisten sekaan yllätyksellisesti. Seurueen muodostavat tanssijat Suvi Eloranta, Lasse Forsgren, Mikko Heino, Olli Kontulainen, Amanda Numminen ja Elina Pirinen. |